Metsästysajat:
 Illalla jo valoisaa niin pitkään, että kerkeää töiden jälkeen kettupassiin. Hyvä reissu naapuriseuran puolella! Kuvan koira on muuten huippu kettuajuri!  18.2. Yllä olevassa kuvassa onnistuneen jahtipäivän saalis. Suotta ei ole pienpetopyyntiä vapautettu vierasmaksuista metsästysseurojen säännöissä. Ketut pyydettiin eri metsästysseurojen alueilta ja mukana oli metsästäjiä useasta eri seurasta. Lisäksi kaksi eri ajokoiraa työskenteli ahkerasti saaliin eteen. Kaksi ketuista päätti kuitenkin piiloutua ajokoiralta, ja luolakoiraa tarvittiin jahdin viimeistelyyn. Pimukin siis pääsi töihin. Hieno jahtipäivä. Kiitokset kaikille mukana olleille! 15.11.  Näädän metsästyskausi alkoi marraskuun alussa. Vaikkei vielä ole lunta maassa, niin loukkupyynti tuottaa jo tulosta. Hunaja ja hirven rasva saivat tämän veijarin haksahtamaan rautoihin. Näätä näyttäytyy harvoin kulkijalle, mutta talvella jäljet lumella eivät ole kovin harvinainen näky. Näädän pyynti ei ole helpoimpia metsästysmuotoja, ja vain muutama yksilö saadaan alueeltamme saaliiksi vuosittain. Kanta kestää verotuksen hyvin, seuraavana talvena jälkiä on silti aina yhtä paljon. Näätä on melkoinen pesärosvo, joka tekee jopa munakätköjä talven varalle. Joten näädän pyynti on arvokasta riistanhoitotyötä, kuten mikä tahansa pienpetopyynti. Tässäpä kaikkien luettavaksi lehtijuttu parin vuoden takaa. Sen myötä toivotan kaikille mukavia hetkiä kettujahdin parissa! Jahti - Suomen metsästäjäliitto ry:n jäsenlehti 4 / 2009 ( Klikkaamalla saat sivut suuremmaksi ja klikkaamalla suurennuslasilla uudestaan vielä suuremmaksi)   Oli tammikuinen lauantaiaamu. Iltayöstä oli satanut muutaman sentin uutta lunta. Pakkasta oli vain pari astetta, kun aamulla ajelimme metsätietä miettien riittääkö autossamme maavara. Tietä ei ollut lingottu sitten syksytalven. Jo kaukaa me molemmat älysimme, että edessä oli jäljet. Mieliala kohosi heti, nyt äkkiä tarkastamaan mikä siinä on kulkenut. Kulkijaa oli uuden lumen alla oleva pinta kantanut hyvin. Siinäkö ne jäljet nyt ovat mitä ollaan jo tunti tai pari etsitty. Näätä siinä oli mennyt. Tämän näädän motittaminen olisi turhan työlästä tässä hangessa. Sama lähteä suoraan jäljelle, tuurillaan se voisi löytyä läheltäkin. Eräsukset jalkaan, haulikot ja reppu selkään ja menoksi. Matka taittui yllättävän kevyesti, kantavaa kerrosta hangessa oli juuri tarpeeksi helpottamaan taivaltamme suksilla. Jäljellä oli helppo pysyä. Muutaman sadan metrin pusikkoisen taipaleen jälkeen alkoi jo hikeä kuitenkin puskea pintaan, mutta onneksi maasto vaihtui suureksi kuusikoksi. Mihinkäs ne jäljet tuosta rinnalta hävisivät. Jaahas, puittamaan on peijakas lähtenyt. Oksilla on onneksi lunta ja hangen pinta alla puhdas. Kyllä tämä puittojälki tästä selvitetään. Tuonne on pudonnut lunta ja risunpätkää, havunneulasiakin. Tästä se on mennyt, ja tuolla ylhäällä edessä näkyy jo oksat mistä se on lunta pudotellut.Tämä vaihe on aina vähän hidasta, mutta kohta kaveri jo viittiloi minua luokseen. "Nyt hiljaa, oravan on saanut ja tässä syönyt, ei oo kaukana.", kaveri supisee. Oisiko näin hyvä tuuri kerrankin. Jälki jatkuu taas maassa, etenemme puhumatta. Muutaman sata metriä kuljettuamme alan jo toivoa merkkejä siitä, että näätä alkaisi päivänviettopaikkaansa katselemaan. Sitten huomaan mättäällä näädän jätökset, se on hyvä merkki. Ja jo parin sadan metrin päässä on kultakurkku taas noussut puuhun. Puittojälkeä saadaan muutaman puun verran selviteltyä, pyörinyt on vähän puusta toiseen, mutta sitten tyssää. Tähänkö se on jäänyt? Puiden takana siintää jo läheinen hakkuuaukea. Pari ajouraa kulkee siinä lähellä, sen verran leveitä, että ei olisi näätä puittamalla mennyt niistä yli. Kaveri jää niiden puiden viereen haulikko kädessä, johon jäljitys tyssäsi. Minä kierrän pienen lenkin, ei merkkejä ,että olisi näätä tästä silmukasta mennyt ulos, mutta varmahan ei voi olla, sen verran ovela se osaa olla. Liian monesti on tässä vaiheessa arvioitu tilanne pieleen. Kaveri kuitenkin jo viittiloi luokseen ja osoittelee yhteen kuuseen. Alan heti itsekin kauempaa ja eri suunnilta katselemaan tuota puuta. Kyllä siinä oravanpesä voisi olla, jos oikein kuvittelee... Kaverikin on siirtynyt vähän sivummalle, ja tähtää puuhun. "Kokeilenko, onko se tuossa, vai vieläkö tarkistellaan?", hän kysyy. Nyökkään vain, ja samassa kajahtaa laukaus. "Lähti liikkeelle", huudan. Kaveri on jo tajunnut tilanteen ja uusi paukku kajahtaa kuusikossa. Kuuluu oksien ripsettä ja pieni mätkähdys. Näätä on maassa, ja kuollut. "Hurrei!", hihkaisen. Nyt voi puhua jo ihan ääneen, pitää kaveria mennä kehaisemaan ja vähän olkaan taputtelemaan. Hieno laukaus. Ja komea ja suuri on näätäkin. Autolle onnellisina hiihdellessämme ihmettelemme yhdessä, kuinka helposti tämä tänään kävikään...  Aina ei näädän pyynti käy noin helposti kuin yllä, täysin mielikuvituksen tuotetta olevassa tarinassa... Seuramme alueella elää pienpetoja ehkä enemmän kuin arvaammekaan. Kaikkia niitä pyritään pyytämään. Pataan niistä ei ole, mutta talvella pyydetyistä voi turkiksen hyödyntää. Kukaan seurassamme ei tietääksemme käsittele turkiksia, mutta jo naapuriseuroista löytyy innokkaita turkisten käsittelijöitä, joille saaliin voi lahjoittaa. Pienpetometsästys on tärkeää riistanhoitotyötä. Ja eri metsästysmuotoja löytyy moneen makuun, joku pitää kaikista, joku vain yhdestä lajista. Mutta jokainen joka tähän hommaan ryhtyy, voi verottaa puhtaammalla omallatunnolla myös pienriistaa kohtuudella pataan laitettavaksi tietäen tehneensä työtä monien lajien hyväksi. Aiemmassa tarinassa kerrottiin näädän pyynnistä "miespelissä", mutta näätäjahdissa verraton apu on myös koirasta. Esimerkiksi monet suomenpystykorvat ovat varsin innokkaita niin näädän kuin supikoirankin hajulle. Supikoiraa, mäyrää ja kettuakin pyydetään tehokkaasti luolakoiraa apuna käyttäen maan alta, mutta nämä lajit voivat tulla myös esim. haaskalta kyttäystä harrastavan metsästäjän saaliiksi. Ketun metsästys on mukavaa myös ajavalla koiralla. Loukkupyynti onkin jo sitten oma tieteenlajinsa, jossa tyylejä ja tapoja on monia. Näätää pyydetään usein hetitappavilla raudoilla, minkille on esim. keinulautaloukkuja, supikoira tai kettu voi haksahtaa menemään esimerkiksi KANU-loukkuun. Loukkupyyntiin sopivia ympäristöjä on paljon riippuen pyydettävästä lajista. Elävänä pyytävien loukkujen tarkastaminen päivittäin helpottuu järjestämällä kavereiden kanssa porukoita ja jakamalla työtaakkaa. Tässä oli vain muutamia esimerkkejä, joista jokainen voi mietiskellä, kävisikö joku pyyntimuoto juuri sinulle itsellesi. Onnea pienpetopyyntiin!  |