Ilmoja pitelee

0tänään on
Jäniksen metsästys päättyy

Sivuston uusimmat muokkaukset

Riistanhoito



Yleistä riistanhoidosta:

Kaikessa yksinkertaisuudessaan riistanhoidolla tarkoitetaan työtä riistan hyväksi ja sen elinmahdollisuuksien parantamiseksi. Me metsästäjät olemme tässä avainasemassa, me verotamme riistaa ja säätelemme näin riistakantoja, mutta teemme myös paljon vapaaehtoista työtä riistan hyväksi.

Riistanhoitotyötä on monentasoista. Pitkävaikutteisella riistanhoidolla tarkoitetaan mm. vaikuttamista lajien elinympäristöihin. Elinympäristöjen kunnostamisella saatetaan saavuttaa jopa vuosikymmeniä kestäviä vaikutuksia riistan hyvinvoinnille. Hyviä esimerkkejä tästä ovat nyt "hitiksi" nousseet kosteikkohankkeet. Välillisesti osallistumme meidänkin seurassa tälläiseen pitkävaikutteiseen riistanhoitoon esimerkiksi vastaamalla luotettavasti metson soidinpaikkakyselyihin.

Lyhytvaikutteisella riistanhoidolla tarkoitetaan juuri näitä meille hyvin tuttuja asioita, kuten riistapeltoja, riistan talviruokintaa, nuolukivien viemistä maastoon, vahinkoeläinten tai pienpetojen vähentämistä tai vaikkapa linnunpönttöjen tekemistä. Riistanhoitotyötä voi tehdä yhden lajin tai jopa yhden yksilön hyväksi tai pienilläkin toimilla voi auttaa moniakin lajeja selviytymään esimerkiksi ankarasta talvesta.

Huonosti suunnitellusta ja toteutetusta riistanhoitotyöstä voi aiheutua myös haittaa. Esimerkiksi nuolukivien ja riistanruokintapaikkojen sijoittelussa on aina otettava huomioon metsänhoidolliset näkökohdat sekä mm. liikenne.
Emmehän halua hirvien polkevan vastaistutettuja taimikoita tai syövän nuoria männyntaimia sijoittamalla nuolukiveä taimikkoon tai sen välittömään läheisyyteen. Emme myöskään halua riistan joutuvan ylittämään ainakaan vilkkaampia teitä (onko sonkarilla vilkkaita teitä?) ruokintapaikalle tai riistapeltoon tullessaan. 

Antoisia hetkiä riistanhoidon parissa!







Nuolukivet ovat saapuneet.
Niitä löytyy uuden nylkimön varastosta.